Tags
aistillisuus, herkkyys, kirjailijamatka, kirjailijaunelma, kustantaminen, luovuus, miehisyys, rakkaus, rakkausromaani, romaani, tunteiden lasikatto
– 16 vuotta kestänyt kirjailijamatkani inspiraatioksi sinulle, joka koet tehneesi todella paljon unelmasi toteutumisen puolesta kuitenkaan näkemättä (sen suurempia) tuloksia
Lämmin kiitos, että sain lukea romaanisi.
Teksti on sujuvaa, elävää, aistien kautta kuvailevaa. Teos on tunteita herättävä, hauska, älykäs. Riemukas. Nautintoa juhliva.
Ihanasti tässä on arkista ja sielukasta tasoa rinnakkain ja limittäin, pintaa ja syvyyttä.
Johanna, olet ihana. ❤ Kiitos, että kirjoitat vahvasti tuntemisesta, herkkyydestä, oman sisimpänsä ääreen hiljenemisestä ja sen kuuntelusta. Ja Rakkaudesta. Kiitos, että kirjoitat niin kauniisti miehestä. Miehisyydestä. Sitä ei mielestäni näe yhteiskunnassamme yhtään liikaa.
Tosi tunnistettavia asioita nämä minulle /minussa myös. Stellan lailla minäkin sytyttelen kynttilöitä myös kesällä, ja rakastan kukkia, tuoksuja, vedessä olemista, rakastavaa kosketusta, hierontaa. Sanalla sanoen: aistillisuutta.
Nuo kauniit sanat sain hiljattain lukea palautteena uusimmasta, vielä julkaisemattomasta, romaanistani Tunteiden lasikatto.
Muistan, kun kirjoitin sosiologian pro gradu –tutkielmaani vuonna 2006 ja mietin, että kun saan tämän valmiiksi, aloitan vihdoin kirjoittamaan jo kauan kaavailemaani romaania. Siihen mennessä olin kirjoittanut jo useita artikkeleita, sekä tietenkin kaikenlaisia kirjoitustehtäviä yli kaksikymmenvuotisen opintourani aikana. Aina oli kuitenkin tuntunut siltä, ettei ollut aikaa kaunokirjallisuuden luomiselle. Vihdoin sen aika koitti, kun olin jättänyt graduni tarkastukseen ja muutin Lontooseen työharjoitteluun Suomen Lontoon Instituuttiin. Yhtenä iltana olin yksin kotona ja nautin rentoutumisesta töiden jälkeen. Silloin otin kannettavan syliini lempituolissani, maisemana parvekekukat ja vastakkainen kirkkopuisto, ja aloin naputella. Teksti soljui kuin kauan padottu vesi, sormeni eivät meinanneet millään pysyä ajatusteni tahdissa. Ihana flow!
Muutaman kuukauden kuluttua romaanini ensimmäinen versio oli valmis ja innostuneena lähetin sen heti jollekin kustantajalle. En edes muista, sainko ollenkaan vastausta vai vain kohteliaan torjunnan, mutta olin musertunut. Eikö romaanini ollutkaan yhtään hyvä? Eikö minulla ollutkaan ollenkaan lahjoja? Pitäisikö minun luopua ammattikirjailijan unelmastani? Siitä alkoi epätoivoinen matka oikeutukseen samalla, kun matkustin ympäri maailmaa ja asetuin lopulta Espanjan vuorille. Hain oikeutusta unelmalleni ulkopuoleltani, mikä oli tietenkin tuomittu epäonnistumaan. Maksoin ammatillisesta palautteesta. Vuosia muokkasin romaaniani tuloksetta.
Osallistuin kirjoituskurssille ja jatkoin oikolukemista edelleenkään oikein ymmärtämättä, mistä kirjailijan urassa oli oikein kyse. Vihdoin päätin julkaista kirjan itse kuuden vuoden hiomisen jälkeen. Otin selvää eri vaihtoehdoista ja ryhdyin hommiin. Tuntui hyvältä saada kirja julkaistua ja vielä paremmalta tuntui saada hyvää palautetta siitä. Mutta se yksi ei-niin-innostunut palaute musersi minut maanrakoon. Olen enneagrammityypiltäni 5 nelossiivellä, mikä tarkoittaa, että olen ääretttömän kriittinen ja epävarma ammatillisen pätevyyteni suhteen. Ajattelin siis, että minun kannattaa varmaan tehdä ura muista lahjoistani, joiden käyttäminen oli mahdollistanut minulle kepeästi menestystä.
Niiden lahjojen käyttö ei kuitenkaan saanut sieluani laulamaan samoin kuin ajattelu, kirjoittaminen, oivaltaminen, tarinankerronta, sekä kirjan että yhteyden luominen lukijaan, joten aloin kirjoittaa toista kirjaa. Kokeilin eri lajityyppiä, elämäntapaopasta, joka perustui Enjoying the Joy –blogiini. Ehkä olisin parempi tieto- kuin kaunokirjailija. Ja tästä kirjasta sainkin vain hyvää palautetta. Silti en löytänyt sillekään kustantajaa. Ajattelin, että olkoon, ei minun tarvitse olla ammattikirjailija, voin vain kirjoittaa kirjoittamisen ilosta muiden töiden ohessa. Aloin kirjoittaa taas englanninkielellä, koska sillä olin kirjoittanut gradusta lähtien.
Tällä kertaa kirjoitin rakkausnovellikokoelmaa, koska muut työt ja elämä estivät syventymisen romaaniin ja ajattelin, että ehkä tässä hektisessä maailmassa niille olisi enemmän lukijoitakin. Tätä novellikokoelmaa tarjosin vain yhdelle kustantajalle ennen kuin julkaisin kirjan itse, sillä halusin jo aloittaa uuden, ensimmäisen suomenkielisen romaanini kirjoittamisen.
Se valmistui helmikuussa 2022 ja sain siitä esilukijoilta upeaa palautetta. Kirjoitin Tunteiden lasikaton aviomieheni ja minun elämää suuremmasta rakkaustarinasta, jonka esilukijat sanoivat olevan muun muassa ”älyttömän hyvä, koskettava ja koukuttava”, joka ”tempasi mukaansa niin että meni kylmät väreet”, mutta en ole meinannut löytää sillekään kustantajaa.
Kun odottelin vastausta viimeisimmältä kustantajalta, jolle olin romaanin lähettänyt, tajusin, mitä piti tapahtua ennen kuin voisin saada kunnolla ammatillista tunnustusta kirjoistani: minun luonteeni täytyi kehittyä entisestään. Haluni oli ollut saada menestyvä ura kirjailijana, mutta oikea tarve oli kyetä sitoutumaan mestariteosten luomiseen. Hyväksyä kaikki ne vaikeudet, joita polulla oli ollut ja tulisi olemaan, sekä olla ylpistymättä tunnustuksesta ja menestyksistä.
Elämä on helppoa, kun olemme linjautuneena ikuisuuteen. Se ei kuitenkaan ole helppoa maailmassa, jossa elämme, sillä huomiomme menee tarpeiden täyttämiseen – joko omiemme tai toisten. Paras tapa täyttää tarpeemme on kuitenkin aloittaa aina linjautumisesta. Minulle tämä tarkoittaa meditaatiota, aamusivujen kirjoittamista, luonnossa kävelyä, rakastavaa palvelemista.
Kun olemme linjautuneina ikuisuuteen, muistamme, että tämä kaikki on vain tietoisuuden leikkiä ja tarpeiden täyttö on toissijaista. Itsemme ja toistemme ikuisuuden rakastaminen on ensisijaista.
Prosessi, elämän eläminen ja kirjan kirjoittaminen, on ainoa asia, jolla on merkitystä. Jos sinun täytyy ruokkia lapsesi, mene töihin, josta saat riittävästi rahaa. Voit ihan hyvin laittaa kirjoitusprojektisi jäihin tai tehdä sitä tunnin päivässä. Ainoa este on mielemme, joka keksii aina tekosyitä pitää meidät jumissa egossamme. Tai se, että jäämme yksin. Emme uskalla paljastaa haavojamme ja haavoittuvuuttamme, jolloin jäämme niiden vangiksi.
Tämä Riikka Hännisen loistava video toi minut sekä omaan voimaani, että osoitti esteeni. Esteeni on ollut se usko, että minulla ei ole mitään erityistä annettavaa kirjoittamisen saralla, kun en ole saanut siihen pahemmin kannustusta kirja-alan portinvartijoilta kuudentoista vuoden yrittämisen jälkeenkään. Mutta tajuan sen verran tehtyäni vielä pidempään töitä oman mieleni ja kehoni kanssa, että suurempi este on se, että hylkään itseni ja unelmani juuri tärkeimmällä hetkellä, enkä arvosta itseäni ja lahjojani riittävästi, että jaksaisin ottaa vielä yhden tanssiaskeleen unelmaani kohti.
Kiitos kaikille, jotka olette tukeneet minua sekä elämässä että kirjailijamatkallani! ❤ Arvostan joka ikistä pientä kannustavaa elettä ja suurta tekoa. Me emme ole yksin mitään. Me tarvitsemme toisiamme, jotta voimme sekä antaa ja saada, olla kaikkia rikastuttavassa yhteydessä toisiimme.
Kirjailijamatkani kuten elämäkään ei siis lopu siihen, että tavoitan jonkun unelmani. Ensin halusin vain saada kirjan julkaistuksi ja kun se tapahtui olin superonnellinen – hetken. Sen jälkeen olinkin jo pettynyt siihen, kuinka vähän kirjaa myytiin ja uusi unelmani oli julkaista menestysteos. Pikku hiljaa aloin hahmottaa, mistä kirjailijaelämässä oli oikein kyse.
Täytyy ennen kaikkea löytää oma syvä syy kirjoittamiselle. Jos haluaa kirjoittaa palkan tähden, polut sen toteuttamiseen ovat hyvin erilaiset kuin jos haluaa kirjoittaa rakastaakseen koko maailmaa, kuten minä naiivisti haluan.
Robert Greene on sanonut kirjassaan Mastery, että kun meistä tulee mestareita valitsemallamme alalla, saavutamme täyttymyksen. Loppuelämäni aion nyt omistaa sille, että minusta tulee mestarikirjailija muiden roolieni ohella. Greenen mukaan tähän tarvitaan ainakin 15 000-20 000 tuntia intensiivistä työtä, harjoittelua ja kokemusta. Viidessätoista vuodessa tunteja on 131 400 eli jos lasketaan alitajunnan työskentely öisin, voisin jo varovaisesti olettaa olevani lähellä tavoitettani. Täyttymyksen olen ainakin kokenut jo useaan otteeseen kirjailijaelämässäni. Toisaalta vähintään yhtä usein myös täydellisen toivottomuuden ja epäuskon. Olen hyväksynyt, että ne molemmat kuuluvat sankarimatkaan, jolle ei ole loppua. Ja ihanaa juuri niin! Kirjailijan ura – aivan kuten myös aito rakkaus – ei ole heikkoja varten.
Täytyy kyetä tuntemaan kaikki tunteet vahvoina, sekä käsitellä ne täysin ennen kuin teoksen voi julkaista. Aina kannattaa kirjoittaa. Haavan vuotaessa kirjoittaminen hoitaa kirjoittajan haavaa. Avohaavasta kirjoitetut tekstit eivät kuitenkaan yleensä palvele lukijaa, vaan vierittävät tunteiden käsittelyn vastuun hänelle. Tästä johtuen kirjailijan yksi tärkeimmistä hyveistä on kärsivällisyys. Kärsivällisyys odottaa haavojen umpeutumista, jolloin hän voi jakaa haavan mukanaan tuoman viisauden kohottaakseen toisia sieluja.
Albert Einstein on sanonut, että luovuus on älykkyyttä pitämässä hauskaa. Mikä olisikaan parempi tapa viettää ikuisuus kuin pitämällä älykkäästi hauskaa?
Enää en halua lukea tekstejäni vikoja tai tunnustusta etsien, vaan miettien, mitä hyvää niissä on, jota voisi vielä enemmän ”täsmentää ja kirkastaa” kuten Tero Hannula kirjoittaa viisaasti blogikirjoituksessaan Kauneudesta.
Jos haluat kuulla lisää ajatuksiani rakkaudesta ja unelmista, tilaa rakkauskirjeeni täältä: https://saturakkaus.us5.list-manage.com/subscribe?u=d63c06611a267e714a667faa5&id=29cfc30c85
Yritän taas löytää aikaa sen säännölliselle kirjoittamiselle. Kerro tähän alle kommenttina kuinka usein haluaisit kirjeen sähköpostiisi saada ja mistä haluaisit ennen kaikkea kuulla. 🙂
Rakkaudella,