Kirjoitin toisen blogikirjoituksen itse rakastumisefektistä Saturakkaus tosielämässä blogiini ja tähän kirjoitan nyt arvioin kirjasta enemmän lukukokemuksena. Toisessa kirjoituksessa en maininnut lainkaan sitä, että kirjan lopussa oli Brucen ja Margaretin oma rakkaustarina lyhyesti esimerkkinä rakastumisefektin toimimisesta käytännössä.
Siinä on viisi näytöstä:
Tyttö tapaa pojan
Poika menettää tytön
Poika ja tyttö aloittavat matkansa
Kuoppainen tie kohti onnellista loppua (kirjassa on tapahtunut jonkinlainen moka, sillä neljättä kohtaa ei ole merkitty ollenkaan)
Onnellinen loppuelämä
Tätä seuraa tarkistuslista rakastumisefektille, sekä lista romanttisista komedioista elokuvaterapiaa varten, että vinkkejä uskomusten muuttamistapoihin. Kirja on siis hyvä muistutus sekä omasta voimasta tietoisena luojana että niistä kauniista mahdollisuuksista, mitä meillä on, kun pääsemme kytköksiin maailmassa hehkuvien jalokaasujen laservalojen kanssa.
En myöskään voi tarjota sinulle täydellisyyttä. Onnellinen loppuelämä ei tarkoita, että olisin täydellinen tai että kaikki elämässäni olisi täydellistä. Elän samassa maailmassa, mutta se ei silti ole aivan sama maailma, jossa ennen olen elänyt. Asiat (kuten vuotavat katot, parkkisakot ja tämän kirjan deadline), jotka ennen hämmensivät minua, eivät enää saa minua sekaisin, eivätkä ne myöskään horjuta parisuhteemme tasapainoa.
Bruce Lipton, Rakastumisefekti — Maanpäällisen taivaan tiede, s. 168
Myös oma romaanini Unelma saturakkaudesta sai alkunsa siitä, että halusin vastata kysymykseen, voiko ja jos niin kuinka, rakastumisefektin voi säilyttää niin, että onnellinen elämänsä loppuun saakka olisi mahdollinen. Tiedätkö sinä jotain muuta kirjaa, jossa tätä teemaa käsitellään kiinnostavalla tavalla?
Lipton, Bruce: Rakastumisefekti — Maanpäällisen taivaan tiede Viisas Elämä 2023
Takakannen teksti:
OLETKO VALMIS TUNTEMAAN HUUMAAVAA RAKKAUTTA JOKAISENA PÄIVÄNÄ ELÄMÄSI LOPPUUN ASTI?
Muistatko sen kokemuksen, kun rakastuit päätä pahkaa? Ajattele, jos voisit kokea tuon tunteen uudestaan ja uudestaan. Maailmankuulu solubiologi Bruce H. Lipton osoittaa kirjassaan Rakastumisefekti: Maanpäällisen taivaan tiede, miten pökerryttävän rakastumisen kokemuksen eli rakastumisefektin voi saada osaksi elämää. Lipton johdattaa viihdyttävästi rakkauden tieteeseen ja valaisee meitä siitä, miten paljon voimme hyötyä kvanttifysiikasta, biokemiasta ja psykologiasta kukoistavien rakkaussuhteiden luomiseksi.
Kirja antaa selityksen sille, miksi rakastumme ja miksi saatamme kadottaa rakastumisen tunteen. Opimme ymmärtämään omia alitajuisia ohjelmointejamme ja keskeisimpiä käyttäytymismallejamme, jotka voivat tuoda haasteita parisuhteisiimme. Ymmärryksen avulla pystymme vapautumaan rakkauttamme rajoittavista uskomuksista ja luomaan taivaan maan päälle.
Bruce H. Lipton on solubiologi, joka on tehnyt mullistavaa kantasolututkimusta Stanfordin yliopistossa. Hän on kansainvälistä tunnustusta saanut johtohahmo tieteen ja henkisyyden yhdistämisessä. Lipton on kirjoittanut aiemmin suomennetun menestysteoksen Ajatuksen biologia (Viisas Elämä 2020).
– 16 vuotta kestänyt kirjailijamatkani inspiraatioksi sinulle, joka koet tehneesi todella paljon unelmasi toteutumisen puolesta kuitenkaan näkemättä (sen suurempia) tuloksia
Lämmin kiitos, että sain lukea romaanisi.
Teksti on sujuvaa, elävää, aistien kautta kuvailevaa. Teos on tunteita herättävä, hauska, älykäs. Riemukas. Nautintoa juhliva.
Ihanasti tässä on arkista ja sielukasta tasoa rinnakkain ja limittäin, pintaa ja syvyyttä.
Johanna, olet ihana. ❤ Kiitos, että kirjoitat vahvasti tuntemisesta, herkkyydestä, oman sisimpänsä ääreen hiljenemisestä ja sen kuuntelusta. Ja Rakkaudesta. Kiitos, että kirjoitat niin kauniisti miehestä. Miehisyydestä. Sitä ei mielestäni näe yhteiskunnassamme yhtään liikaa.
Tosi tunnistettavia asioita nämä minulle /minussa myös. Stellan lailla minäkin sytyttelen kynttilöitä myös kesällä, ja rakastan kukkia, tuoksuja, vedessä olemista, rakastavaa kosketusta, hierontaa. Sanalla sanoen: aistillisuutta.
Nuo kauniit sanat sain hiljattain lukea palautteena uusimmasta, vielä julkaisemattomasta, romaanistani Tunteiden lasikatto.
Muistan, kun kirjoitin sosiologian pro gradu –tutkielmaani vuonna 2006 ja mietin, että kun saan tämän valmiiksi, aloitan vihdoin kirjoittamaan jo kauan kaavailemaani romaania. Siihen mennessä olin kirjoittanut jo useita artikkeleita, sekä tietenkin kaikenlaisia kirjoitustehtäviä yli kaksikymmenvuotisen opintourani aikana. Aina oli kuitenkin tuntunut siltä, ettei ollut aikaa kaunokirjallisuuden luomiselle. Vihdoin sen aika koitti, kun olin jättänyt graduni tarkastukseen ja muutin Lontooseen työharjoitteluun Suomen Lontoon Instituuttiin. Yhtenä iltana olin yksin kotona ja nautin rentoutumisesta töiden jälkeen. Silloin otin kannettavan syliini lempituolissani, maisemana parvekekukat ja vastakkainen kirkkopuisto, ja aloin naputella. Teksti soljui kuin kauan padottu vesi, sormeni eivät meinanneet millään pysyä ajatusteni tahdissa. Ihana flow!
Muutaman kuukauden kuluttua romaanini ensimmäinen versio oli valmis ja innostuneena lähetin sen heti jollekin kustantajalle. En edes muista, sainko ollenkaan vastausta vai vain kohteliaan torjunnan, mutta olin musertunut. Eikö romaanini ollutkaan yhtään hyvä? Eikö minulla ollutkaan ollenkaan lahjoja? Pitäisikö minun luopua ammattikirjailijan unelmastani? Siitä alkoi epätoivoinen matka oikeutukseen samalla, kun matkustin ympäri maailmaa ja asetuin lopulta Espanjan vuorille. Hain oikeutusta unelmalleni ulkopuoleltani, mikä oli tietenkin tuomittu epäonnistumaan. Maksoin ammatillisesta palautteesta. Vuosia muokkasin romaaniani tuloksetta.
Osallistuin kirjoituskurssille ja jatkoin oikolukemista edelleenkään oikein ymmärtämättä, mistä kirjailijan urassa oli oikein kyse. Vihdoin päätin julkaista kirjan itse kuuden vuoden hiomisen jälkeen. Otin selvää eri vaihtoehdoista ja ryhdyin hommiin. Tuntui hyvältä saada kirja julkaistua ja vielä paremmalta tuntui saada hyvää palautetta siitä. Mutta se yksi ei-niin-innostunut palaute musersi minut maanrakoon. Olen enneagrammityypiltäni 5 nelossiivellä, mikä tarkoittaa, että olen ääretttömän kriittinen ja epävarma ammatillisen pätevyyteni suhteen. Ajattelin siis, että minun kannattaa varmaan tehdä ura muista lahjoistani, joiden käyttäminen oli mahdollistanut minulle kepeästi menestystä.
Niiden lahjojen käyttö ei kuitenkaan saanut sieluani laulamaan samoin kuin ajattelu, kirjoittaminen, oivaltaminen, tarinankerronta, sekä kirjan että yhteyden luominen lukijaan, joten aloin kirjoittaa toista kirjaa. Kokeilin eri lajityyppiä, elämäntapaopasta, joka perustui Enjoying the Joy –blogiini. Ehkä olisin parempi tieto- kuin kaunokirjailija. Ja tästä kirjasta sainkin vain hyvää palautetta. Silti en löytänyt sillekään kustantajaa. Ajattelin, että olkoon, ei minun tarvitse olla ammattikirjailija, voin vain kirjoittaa kirjoittamisen ilosta muiden töiden ohessa. Aloin kirjoittaa taas englanninkielellä, koska sillä olin kirjoittanut gradusta lähtien.
Tällä kertaa kirjoitin rakkausnovellikokoelmaa, koska muut työt ja elämä estivät syventymisen romaaniin ja ajattelin, että ehkä tässä hektisessä maailmassa niille olisi enemmän lukijoitakin. Tätä novellikokoelmaa tarjosin vain yhdelle kustantajalle ennen kuin julkaisin kirjan itse, sillä halusin jo aloittaa uuden, ensimmäisen suomenkielisen romaanini kirjoittamisen.
Se valmistui helmikuussa 2022 ja sain siitä esilukijoilta upeaa palautetta. Kirjoitin Tunteiden lasikaton aviomieheni ja minun elämää suuremmasta rakkaustarinasta, jonka esilukijat sanoivat olevan muun muassa ”älyttömän hyvä, koskettava ja koukuttava”, joka ”tempasi mukaansa niin että meni kylmät väreet”, mutta en ole meinannut löytää sillekään kustantajaa.
Kun odottelin vastausta viimeisimmältä kustantajalta, jolle olin romaanin lähettänyt, tajusin, mitä piti tapahtua ennen kuin voisin saada kunnolla ammatillista tunnustusta kirjoistani: minun luonteeni täytyi kehittyä entisestään. Haluni oli ollut saada menestyvä ura kirjailijana, mutta oikea tarve oli kyetä sitoutumaan mestariteosten luomiseen. Hyväksyä kaikki ne vaikeudet, joita polulla oli ollut ja tulisi olemaan, sekä olla ylpistymättä tunnustuksesta ja menestyksistä.
Elämä on helppoa, kun olemme linjautuneena ikuisuuteen. Se ei kuitenkaan ole helppoa maailmassa, jossa elämme, sillä huomiomme menee tarpeiden täyttämiseen – joko omiemme tai toisten. Paras tapa täyttää tarpeemme on kuitenkin aloittaa aina linjautumisesta. Minulle tämä tarkoittaa meditaatiota, aamusivujen kirjoittamista, luonnossa kävelyä, rakastavaa palvelemista.
Kun olemme linjautuneina ikuisuuteen, muistamme, että tämä kaikki on vain tietoisuuden leikkiä ja tarpeiden täyttö on toissijaista. Itsemme ja toistemme ikuisuuden rakastaminen on ensisijaista.
Prosessi, elämän eläminen ja kirjan kirjoittaminen, on ainoa asia, jolla on merkitystä. Jos sinun täytyy ruokkia lapsesi, mene töihin, josta saat riittävästi rahaa. Voit ihan hyvin laittaa kirjoitusprojektisi jäihin tai tehdä sitä tunnin päivässä. Ainoa este on mielemme, joka keksii aina tekosyitä pitää meidät jumissa egossamme. Tai se, että jäämme yksin. Emme uskalla paljastaa haavojamme ja haavoittuvuuttamme, jolloin jäämme niiden vangiksi.
Tämä Riikka Hännisen loistava video toi minut sekä omaan voimaani, että osoitti esteeni. Esteeni on ollut se usko, että minulla ei ole mitään erityistä annettavaa kirjoittamisen saralla, kun en ole saanut siihen pahemmin kannustusta kirja-alan portinvartijoilta kuudentoista vuoden yrittämisen jälkeenkään. Mutta tajuan sen verran tehtyäni vielä pidempään töitä oman mieleni ja kehoni kanssa, että suurempi este on se, että hylkään itseni ja unelmani juuri tärkeimmällä hetkellä, enkä arvosta itseäni ja lahjojani riittävästi, että jaksaisin ottaa vielä yhden tanssiaskeleen unelmaani kohti.
Kiitos kaikille, jotka olette tukeneet minua sekä elämässä että kirjailijamatkallani! ❤ Arvostan joka ikistä pientä kannustavaa elettä ja suurta tekoa. Me emme ole yksin mitään. Me tarvitsemme toisiamme, jotta voimme sekä antaa ja saada, olla kaikkia rikastuttavassa yhteydessä toisiimme.
Kirjailijamatkani kuten elämäkään ei siis lopu siihen, että tavoitan jonkun unelmani. Ensin halusin vain saada kirjan julkaistuksi ja kun se tapahtui olin superonnellinen – hetken. Sen jälkeen olinkin jo pettynyt siihen, kuinka vähän kirjaa myytiin ja uusi unelmani oli julkaista menestysteos. Pikku hiljaa aloin hahmottaa, mistä kirjailijaelämässä oli oikein kyse.
Täytyy ennen kaikkea löytää oma syvä syy kirjoittamiselle. Jos haluaa kirjoittaa palkan tähden, polut sen toteuttamiseen ovat hyvin erilaiset kuin jos haluaa kirjoittaa rakastaakseen koko maailmaa, kuten minä naiivisti haluan.
Robert Greene on sanonut kirjassaan Mastery, että kun meistä tulee mestareita valitsemallamme alalla, saavutamme täyttymyksen. Loppuelämäni aion nyt omistaa sille, että minusta tulee mestarikirjailija muiden roolieni ohella. Greenen mukaan tähän tarvitaan ainakin 15 000-20 000 tuntia intensiivistä työtä, harjoittelua ja kokemusta. Viidessätoista vuodessa tunteja on 131 400 eli jos lasketaan alitajunnan työskentely öisin, voisin jo varovaisesti olettaa olevani lähellä tavoitettani. Täyttymyksen olen ainakin kokenut jo useaan otteeseen kirjailijaelämässäni. Toisaalta vähintään yhtä usein myös täydellisen toivottomuuden ja epäuskon. Olen hyväksynyt, että ne molemmat kuuluvat sankarimatkaan, jolle ei ole loppua. Ja ihanaa juuri niin! Kirjailijan ura – aivan kuten myös aito rakkaus – ei ole heikkoja varten.
Täytyy kyetä tuntemaan kaikki tunteet vahvoina, sekä käsitellä ne täysin ennen kuin teoksen voi julkaista. Aina kannattaa kirjoittaa. Haavan vuotaessa kirjoittaminen hoitaa kirjoittajan haavaa. Avohaavasta kirjoitetut tekstit eivät kuitenkaan yleensä palvele lukijaa, vaan vierittävät tunteiden käsittelyn vastuun hänelle. Tästä johtuen kirjailijan yksi tärkeimmistä hyveistä on kärsivällisyys. Kärsivällisyys odottaa haavojen umpeutumista, jolloin hän voi jakaa haavan mukanaan tuoman viisauden kohottaakseen toisia sieluja.
Albert Einstein on sanonut, että luovuus on älykkyyttä pitämässä hauskaa. Mikä olisikaan parempi tapa viettää ikuisuus kuin pitämällä älykkäästi hauskaa?
Enää en halua lukea tekstejäni vikoja tai tunnustusta etsien, vaan miettien, mitä hyvää niissä on, jota voisi vielä enemmän ”täsmentää ja kirkastaa” kuten Tero Hannula kirjoittaa viisaasti blogikirjoituksessaan Kauneudesta.
Yritän taas löytää aikaa sen säännölliselle kirjoittamiselle. Kerro tähän alle kommenttina kuinka usein haluaisit kirjeen sähköpostiisi saada ja mistä haluaisit ennen kaikkea kuulla. 🙂
Yhden syvemmän kirja-arvostelun sijaan jaan tänään lyhyen ajatuksen useammasta lukemastani kirjasta. Lokakuu oli minulla filosofinen romaaninlukukuukausi, koska isäni kuoli yllättäen. Luin (en siis kuunnellut) paljon enemmän romaaneita kuin pitkään aikaan ja tässä lukutankkaukseni tulos aakkosjärjestyksessä kirjailijan mukaan:
J.M. Coetzeen Elizabeth Costello: “Kirjoilta ei pidä vaatia muuta kuin että ne opettavat meitä ymmärtämään itseämme, sanoo (pian 67-vuotias) Elizabeth Costello.” Eteläafrikkalaisen nobelistin romaani alkoi kiinnostavasti, mutta mielenkiintoni alkoi hiipua, kun Coetzee ei tehnyt Elizabethista sellaista hahmoa, että olisin halunnut tutustua häneen paremmin ja viettää enemmän aikaa hänen kanssaan. Pohdinnat uteliaista jumalista, sekä kirjallisuuden roolista Afrikassa olivat kyllä mielenkiintoisia. “Afrikkalaisilla ei ole varaa ylellisyyksiin. Afrikassa kirjan on tarjottava vastinetta siihen uhratulle rahalle. Afrikkalainen kysyy: Mitä minä voin oppia lukemalla tämän tarinan? Kuinka se kehittää minua?” (s. 55)
Näiden kysymysten inspiroimana kerron, mitä opin lukemalla tämän tarinan: “Olla täynnä olemista on elää ruumis-sieluna. Täyden olemisen kokemusta kutsutaan myös iloksi.” (s. 101)
Matt Haigin Keskiyön kirjasto: Myös tässä romaanissa kaivattiin iloa. 35-vuotias Nora haluaa kuolla, mutta hän päätyy kirjastoon elämän ja kuoleman väliin. “Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja? Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotain toisin?”
Haigin kirja soljui kepeästi eteenpäin ja sai kiitolliseksi omasta elämästä. Noran viimeinen statuspäivitys oli viisas: “todellinen ongelma eivät ole ne elämät, joiden elämättä jäämistä kadumme. Ongelma on itse katuminen. Katuminen saa meidät kuihtumaan ja näivettymään ja uskomaan, että olemme oman itsemme ja muiden ihmisten pahin vihollinen.
Emme osaa sanoa, olisiko yksikään noista eri versioista ollut parempi tai huonompi.” (s. 315)
“Olemme yhtä syvästi ja täydellisesti elossa kuin missä tahansa muussa elämässä ja voimme kokea saman tunteiden kirjon.
Meidän tarvitsee olla vain yksi ihminen.
Meidän tarvitsee tuntea vain yksi elämä.
Meidän ei tarvitse tehdä kaikkea voidaksemme olla kaikkea, koska olemme jo äärettömiä. Koko elämämme ajan sisällämme piilee moninaisten mahdollisuuksien täyttämä tulevaisuus.
Olkaamme siis ystävällisiä niille ihmisille, jotka kuuluvat elämäämme. Nostakaamme välillä katseemme siitä pisteestä, jossa nyt olemme, sillä missä sitten seisommekin, yllämme kaartuva taivas jatkuu ikuisesti. …
Mahdoton taitaa muuttua mahdolliseksi vain elämällä.” (s. 316)
J.P. Laitisen Lume: “ihmisellä on erityinen tendenssi preferoida omia illusorisia visioitaan ulkomaailmasta. Realistiset havainnot ovat toissijaisia. Me valitsemme fiktion, koska se on meille luonnollista. Me viihdymme fiktiossa paremmin kuin reaalimaailmassa. Tämä taipumus on hyvin intensiivinen ja perusteellinen. Me haluamme kiihkeästi uskoa omia harhojamme, vaikka kiistämme mielellämme että näin on laita. Me kerromme itsellemme millaista ympärillämme on, mitä tapahtuu ja miksi, ja tässä narratiivissa me suosimme fiktiivisiä elementtejä faktojen kustannuksella. Sisäisesti tuotettu maailma on turvallinen, koska se vastaa odotuksiamme ja koska me itse määrittelemme sen lait.” (s. 24)
Lume sisälsi paljon yhden päivän aikana tapahtuvia mielenkiintoisia ajatuksia, tarkkoja havaintoja ja loppupäätelmän siitä, että teoria ja käytäntö tuntuvat olevan kaksi eri maailmaa, jotka eivät jostain syystä kohtaa. Onko teorian siisteys ihmiselämälle mahdotonta tunteiden ja uskonpuutteen takia vai onko teoria vain väärässä liiallisessa yksinkertaisuudessaan?
Kirja alkoi tervetulotoivotuksella Suomen ensimmäisen soivan romaanin maailmaan. Lukija voi kuunnella Triadi-albumin kappaleet suoratoistopalveluista itsenäisenä albumina, lukea Triadi-kirjan itsenäisenä teoksena tai kuunnella lauluja sitä mukaa kuin kirja etenee. Itse toimin jälkimmäisellä tavalla. Klikkasin aina laulun Youtube-linkkiä ja kuuntelin kappaleen, jonka jälkeen Youtube alkoi soittaa minulle aina ihanaa instrumentaalista jazzia oman kuunteluhistoriani perusteella.
Oli kiinnostavaa lukea ensimmäinen polyamoriaa käsittelevä kirja. Koin romaanin ihanan rehelliseksi siinä, kuinka hankaliksi hahmot kokivat polyamorian herättämät ajatukset ja tunteet. Ymmärrän polyamorian nyt hyväksi vaihtoehdoksi niille, jotka eivät ole sattuneet menemään naimisiin Sen Oikean kanssa. Kun yksi kumppani ei ole täydellinen, kahdesta hyvästä voi tulla sellainen, kuten romaanissa kävi – ainakin joksikin aikaa. Toisaalta on kolmaskin vaihtoehto: pyrkiä kehittymään itse sen verran täydelliseksi rakkaudessa, ettei enää tarvitse toista ihmistä täyttämään kaikkia romanttisia ja seksuaalisia tarpeitaan.
Samalla tavoin kuin kirja osoittaa, että hahmot joutuvat käsittelemään polyamorian herättämiä vaikeita tunteita, hahmot olisivat voineet käsitellä epätyydyttävän avioliiton herättämiä ajatuksia ja tunteita ennen kolmannen osapuolen ottamista mukaan intiimiin kanssakäymiseensä. Toivon, että tämä kirja voi toimia lukijoilla siihen tapaan. Että he nostavat kissan pöydälle ja puhuvat vaikeista asioista, joista täytyy puhua, jotta aito yhteys voi taas olla mahdollinen. Ehkä se olisi kuitenkin ollut liian tylsää lukijalle. Triadi ei missään nimessä ollut mielestäni tylsä, vaan tarina soljui koko aika helposti eteenpäin, siinä oli hyvä rytmi.
Pidin myös siitä, että vaikka Saanan avioliitto oli epätyydyttävä, siitä ja aviopuolisosta puhuttiin myös paljon hyvää. Eli siinä ei tehty lukijalle sellaista oloa, että Saanan pitäisi jättää aviomiehensä uuden kumppanin tähden, vaan tuotiin selvästi esiin, ettei kumpikaan ollut yksinään riittävä Saanalle. Mikä toisaalta herättää kysymyksen ahneudesta ja/tai siitä, ettei kumpikaan ole paras mahdollinen kumppani hänelle. Vai onko hänellä vain keski-iän kriisi?
Olisin toivonut lisäkäsittelyä vielä siitä, miten tämä tulisi vaikuttamaan lapsiin. Nyt lapsille ei vain kerrottu asiasta, mikä tavallaan tuntui minusta valehtelulta, mitä taas ei kirjan mukaan hyväksytä polyamoriassa. Ehkä se olikin toisaalta kirjailijan tarkoitus, että jos joku miettii polyamoriaa, kannattaa ennen siihen astumista miettiä kaikki sen seuraukset. Millaiset eväät polyamoria antaa lapsillesi? Toisaalta me olemme kaikki ihmisiä ja teemme virheitä. Jos virheet osataan myöntää ja käsitellä rakentavasti, sanotaan, että niistä tulee trauman sijaan pikemminkin vahvuus. Kirja oli tällaisenaan jo 283-sivuinen, joten ehkä tarina olisi vain paisunut liikaa. Odotankin Triadille siis jo jatko-osaa, jossa tätäkin käsitellään. Kirja loppui siis kohtaan, joka herätti kiinnostuksen tietää, mitä sitten tapahtui.
Elämä on kompleksinen kokonaisuus ja Triadi toi tämän uskottavasti esiin. Mitä enemmän pystymme kohtaamaan, sietämään ja sulattamaan hankalia tunteita, sitä enemmän saamme kokea myös niitä ihania tunteita, joista emme saa koskaan tarpeeksemme.
Love, Anni M.: Triadi Anni M. Love ja Great Feelings 2021 Arvostelukappale
minun ylivertainen kykyni oli paeta ihmisiä ja todellisuutta pääni sisään. Siellä oli lämmintä ja mukavaa, enkä nähnyt mitään syytä tulla sieltä pois. Todellisuus oli yliarvostettua.
Aloin lukea Englantilaista romanssia tutustuttuani ensin Niina Meron ajatuksiin kirjallisuudesta. Hänen ajattelunsa herätti mielenkiintoni, kuten keskustelu sielunkumppanin kanssa. Voisiko tämä ihminen nähdä todellisuuden samalla tavoin kuin minä eli ei yhtään niin staattisena kuin usein annettiin ymmärtää? Ja alitajuntani kysyi varmaan sen seurauksena, että saisiko romaanin luku aikaan sen, että kokisin syvää ja harvinaista yhteyttä myös maailmaan itseni ulkopuolella. Siinä vaiheessa en vielä aavistanut, että se herättäisi minussa eloon myös vuosia ruususen unta uinuneen romantikko-tutkijan.
Romaanin alusta kävi hyvin selväksi, että niin sanottu todellisuutemme sankarittaren Noran ja minun välillä oli hyvin erilainen. Värimaailmamme olivat toistensa vastakohdat ja siinä missä Nora rakasti kaikkea vanhaa, antiikkista ja virttynyttä, minä rakastin uutta, modernia ja kiiltävää. Koinkin ehkä enemmän hengenheimolaisuutta Noran siskoon, Heliin, jonka unelmat olivat käyneet liian helposti toteen. Pikku hiljaa aloin kuitenkin nähdä, että minussa oli sekä Heliä että Noraa, joten Mero oli saanut minut pitämään kirjan molemmista naishahmoista viimeistään ensimmäiset sata sivua luettuani.
Mero on loistava kirjailija. Minun ei missään vaiheessa tarvinnut kannatella teosta, vaan sain vain passiivisesti nauttia lämpimästä lukukokemuksestani takan ääressä. Teksti oli kaunista ja täynnä toimivia kielikuvia, jotka kuljettivat tarinaa kepeästi eteenpäin. Jo pelkästään ajan ja tilan löytyminen tarinan lukemiselle yhdeltä istumalta sadepäivänä oli luksusta ruuhkavuosissa puksuttavalle perheenäidille.
Englantilainen romanssi lukukokemuksena oli kuin keskustelu erilaisen elämän valinneen sielunkumppanin välillä Laphroaigia siemaillen: mielenkiintoinen, ajatuksia kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta herättävä, viihdyttävä ja lohtua tuova, sekä lempiasioitani oivaltavasti sanoittava. Ymmärsin nyt pitäväni juuri Laphroaigin viskistä juuri siksi, että rakastin nuotiota ja merisuolaa. Hetken oli vain helppo olla ja uppoutua toisen unelmaan nauttimaan tästä oudosta ihmisen todellisuudesta. Ja iloita siitä, että saan elää todeksi aitoa rakkautta, jota Mero kuvasi aina aika ajoin todella osuvasti.
Ja muistin taas pitkästä aikaa, että minä olen luita ja ytimiäni myöten romantikko.
Romantikkojen tuli olla tuntemattoman, ihmismielelle vieraan ja käsittämättömän kanavoijia
Mero, Niina: Englantilainen romanssi (Gummerus 2019)
“Romantiikassa kyse oli ennen kaikkea ainutkertaisista oivalluksista, ihmismielen maagisista hetkistä, kun tietoisuus kurkotti itsensä ulkopuolelle kohti transsendenttiä.”, s. 346-347
“Rakkaus on sitä, mitä jokainen haluaa lisää elämäänsä.” (alkusanat)
Dunderfelt erottaa viisi rakkauteen liittyvää ulottuvuutta kuvatakseen sitä, mitä rakkaus oikeastaan on (s. 11):
Rakkaus yleisenä käsitteenä
Ystävyys
Vetovoima ja intohimo
Jumalallinen rakkaus
Romanttinen rakkaus parisuhteessa
Kirjan toisessa osassa hän käsittelee myös sitä, mitä rakastuminen puolestaan on. Siinä Dunderfelt toi rohkeasti esiin nyky-yhteiskunnassa epäkorrektit kiihottumisen perusteet (s. 36):
Miestä kiihottaa: Naista kiihottaa: Rinnat Itsevarmuus Silmät Älykkyys Takapuoli Huumorintaju Iho Kokonaisolemus Vaatetus, meikki Status, arvovalta Säteilevyys Fyysinen voima
“Vetovoima kahden ihmisen välillä ei synny samanlaisista ajatuksista tai elämäntyyleistä, vaan jonkinasteisesta erilaisuuden kokemuksesta ja siitä seuraavasta kitkasta, sähköstä ja kipinästä, joka alkaa vetää puoleensa.” (s. 42)
Dunderfelt jatkaa kertomalla kuinka ihmisten väliseen vetovoimaan liittyvä rakkaus on hyvin kokonaisvaltainen asia: “Siihen liittyy fyysinen, sosiaalinen, psykologinen ja henkinen ulottuvuus.”
Ja juuri tämän takia ajattelemme aviomieheni kanssa olevamme toisillemme Ne Oikeat, vaikka maailmassa teoriassa voisi olla muitakin yhteensopivia kumppaneita (45):
“Parisuhde on lähestulkoon maanpäällinen paratiisi, jos sekä rakkaus että intohimo saadaan pysymään vetreänä ja ihanana vuosienkin yhdessäolon jälkeen. Silloin hyvin harva lähtee huvin vuoksi katsomaan, maistuvatko mansikat paremmilta aidan toisella puolella.”
Hauskaa oli lukea myös Tonyn kuvauksia toimivasta parisuhteesta tanssina, sillä juuri tanssihan toi minut ja mieheni yhteen ja olemme huomanneet sen olevan todellakin hyvä keino myös ylläpitää vetovoimaa, joka Tonyn mielestä on siis olennaista parisuhdetyytyväisyydelle nykymaailmassa. Muutenkin Dunderfelt kuvasi rakkautta hyvin samoin kuin itsen sen käsitteellistän.
“Mitä syvemmälle menemme psyykeen sisään, ihmismielen kokemuksiin ja ‘sieluun’, sitä tärkeämpää on ymmärtää sukupuolten välinen erilaisuus (mutta ei eriarvoisuus), joka voi ilmetä hedelmällisenä tanssinomaisena dynamiikkana.” (s. 48)
Tony antoi kirjassaan niin ikään todella käytännönläheisiä vinkkejä rakkauden hehkun ylläpitämiseen ja ne jakautuivat kolmeen kategoriaan: etäisyyden ja läheisyyden säätely, sekä jännittävyyden lisääminen, että hyvän ja rakkaudellisen seksin lisääminen.
Suosittelen tätä kirjaa esimerkiksi hääpareille lahjaksi, sillä se sisältää ytimekkäästi romanttisen rakkauden periaatteet, jotka kaikkien naimisissa olevien on hyvä tietää ja keskustella keskenään. Mutta ehkä vielä parempi olisi antaa tämä lapselleen 18-vuotislahjaksi, jotta hän olisi jo mahdollisesti ehtinyt ajatella asiaa ennen ensimmäistä suurta rakastumista.
Kirja sisältää paljon myös muiden ihmisten kauniita lainauksia rakkaudesta, kuten tämä “Tuntemattoman” runo:
Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.
Sinun ei myöskään tarvitse kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minua silmilläsi, ja jäädä niihin kiinni.
Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä, ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun olen itse itsellenikin sietämätön, en koskaan vaadi sinua toistamaan rakkauttasi minuun.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro Rakkaani, kerro silti.
Kerro usein, jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, mitä vapiseva sydämeni jo tietää.
Takakannen teksti:
Mitä rakkaus on?
Ilouutinen kaikille rakastuneille, parisuhdetta miettiville, avioliitossa oleville ja hyvän elämän pohdiskelijoille: rakkauden arvoitus on ratkennut! Enää ei tarvitse sormi suussa hämmentyneenä miettiä, miten tulla toimeen rakkaudellisten tunteiden kanssa. Tämä kirja antaa selkeitä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin:
Mitä on rakkaus?
Miten rakkaus ja ystävyys eroavat toisistaan?
Mikä on ihmisten välisen vetovoiman salaisuus?
Miten intohimoa ylläpidetään pitkässä parisuhteessa?
Rakkaus voi syntyä nopeasti ja yllättäen, mutta sitä voi myös oppia hoitamaan ja kehittämään. Kun tunnistaa rakkauden eri muotoja on helpompi toimia rakentavasti erilaisten ihmisten kanssa ja saada myös oma parisuhde kukoistamaan. Arvoitus on ratkennut, mutta Rakkauden mysteeri jää vielä Sinun elettäväksi.
Dunderfelt, Tony: Mitä rakkaus on? Dialogia Oy 2014 Arvostettu kappale 🙂
En ole pitkään aikaan kirjoittanut arvosteluita lukemistani kirjoista, kun aina on niin kiire, mutta nyt luin niin upean teoksen, että sitä on vain pakko makustella vielä lukemisen jälkeen näin blogin muodossa.
Taavi Kassilan Mestareita tapaamassa oli kauniisti rakennettu kokonaisuus, jota lukijan ei tarvinnut kannatella, vaan joka imaisi kepeästi mukaansa. Itseäni koskettavat tällaiset poikkeuksellisen puhtaiden ihmisten tarinat. Oli ihana päästä lukemaan matka siitä kuinka Taavin lapsuuden unelma toteutui. Koin, että kirja vain parani loppua kohti ja heitti lopussa kauniisti lukijalle pallon jatkaa tarinan kirjoittamista omalla elämällään. Ainakin minua se ylevöitti ja inspiroi suuresti.
“Minulle on siis tullut hyvä omatunto ja minua on nolottanut. Olen hävennyt sitä, miten vajavaisesti olen täyttänyt oman mittani ja kuvitellut olevani valmis lähtemään toiselle puolelle.” – Vesa-Matti Loiri, Mestareita tapaamassa (s. 276)
Oletko sinä täyttänyt oman mittasi? Mikä voisi olla seuraava askeleesi siinä?
Olen itse saanut kokemuksen valaistumisesta kolme kertaa ja oli ihana lukea siitä Taavin sanoin,> ja toisaalta saada muistutusta siihen, miksi en ole vielä vakiintunut valaistumisen tilaan:
“Oppilas voi saada kokemuksen valaistumisesta, mutta koska hänen mielensä ehdollistumat, vasanat, kielteiset ominaisuudet, eivät ole tulleet tuhotuiksi, hänen egonsa käynnistyy jälleen.” (s. 51)
Tavallaan kirja oli luettavissa myös hienovaraisena oppikirjana valaistumiseen, mistä sain taas pontta omaan harjoitukseeni.
“buddhalaisuudessa pidetään olennaisena sitä, että työskentelemme viiden myrkyn (tietämättömyys, himo, viha, kateus ja ylpeys) poistamiseksi itsestämme. Sillä vaikka harjoittaisimmekin joogaa ja meditaatiota, niin se ei yksin riitä, koska kaiken pahan alku ja juuri on himossa, vihassa, ylpeydessä, kateudessa ja itsekeskeisyydessä. Jos emme ole juurineet näitä pois itsestämme, ne nousevat yhä uudelleen esiin häiritsemään meitä. …
kun saavutamme vapauden egosta, niin silloin omaamme viiden myrkyn sijasta viisi viisautta… ajatuksista vapaa tarkkaavaisuudentila, peilin kaltainen tarkkaavaisuus, joka heijastaa asiat oikein, tietoisuus olentojen perimmäisestä ykseydestä, tutkiva tietoisuus, joka löytää asioiden ja ilmiöiden syvimmän olemuksen ja viisauden, joka saa meidät toimimaan myötätunnosta käsin.” (s. 138)
Kirja oli upea myös siinä, että se vetosi sekä tunteisiin että älyyn, sekä tiede että usko oli läsnä. Suosittelen kirjan lukemista kaikille. Jopa 5-vuotiaan tyttäreni kanssa olemme keskustelleet kirjan sisällöstä ja sen kytkeytymisestä meidän molempien elämiin kansikuvan kautta.
”Tässä kirjassa kerrotaan, miten voi palata rakkauteen. Se varustaa lukijansa radikaaleilla uusilla tavoilla ajatella rakkauden taitoa ja tarjoaa toiveikkaan, riemukkaan vision siihen, millaista rakkauden muutosvoima voisi olla. Se auttaa meitä tietämään mitä tehdä jotta voimme rakastaa taas. Kirja kokoaa yhteen rakkauden viisautta ja evästää miten on meneteltävä, jotta rakkauden armo voisi koskettaa meitä.”
Hooks Bellin Rakkaus muuttaa kaiken on samaan aikaan sekä ihailtavan hallittu että laaja-alainen teos ja se todella vastaa yllä olevan lainauksen lupaukseen. Se kertoo kuinka lukija itse voi rakastaa paremmin ja kärsivällisesti odottaa, että ympäröivä maailma alkaa heijastaa takaisin omaa rakkautta.
Rakastaminen ei ole nössöjen juttu. Vaatii suuresti rohkeutta kohdata pettymys siitä, kuinka kaukana rakkauden ideaalista sekä itse että ympäröivä maailma on. Vielä enemmän rohkeutta vaatii siitä huolimatta pitää sydämensä auki rakkauden mahdollisuudelle. Tärkeää on myös pitää aistit ja intuitio auki sille, ettei anna rakkaudettomuuden kukoistaa itsessään eikä sosiaalisissa suhteissaan. Yhä parempi, jos ulottaa rakkauden valon myös vääristyneisiin yhteiskuntarakenteisiin.
Kiehtovaa kirjassa oli feminismin kietoutuminen rakkauden etiikkaan, mikä sai minut taas muistamaan, miksi alunperin hakeuduin feministisiin järjestöihin mukaan. “kaikki yhteiskuntamme suuret yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden liikehdinnät ovat painottaneet voimakkaasti rakkauden etiikkaa. Nuoret kuulijat eivät silti ole valmiita hyväksymään ajatusta rakkauden muutosvoimasta. He näkevät rakkauden kuuluvan naiiveille, heikoille, toivottomille romantikoille.” (s. 13)
Kuten kirjailija, olen minäkin ollut aina kiinnostunut rakkauden mysteeristä ja siksi ilahtuneena luin teoksesta viittauksia myös rakkauden teorian klassikkoteoksiin. Ja aina kun myöntelin mielessäni ja formuloin vastalauseen ”mutta entä tämä puoli”, jatkoi kirjailija vastaamalla haasteeseeni.
Antoisinta kirjassa oli kuitenkin rakkauden tarkka määritteleminen ja kyseisen määritelmän soveltaminen yksilöstä yhteisöön ja jopa henkiseen ulottuvuuteen.
“Käyttämällä rakkauden työmääritelmää, joka kertoo rakkauden olevan oman ja muiden ihmisten henkisen kasvun ravitsemista ja vaalimista, pääsee alkuun itsensä rakastamisessa. Kun näkee rakkauden yhdistelmänä luottamusta, sitoutumista, huolenpitoa, kunnioitusta, tietämistä ja vastuuta, voi työskennellä kehittäen niitä ominaisuuksia, tai jos ne ovat jo tuttuja, opetella ulottamaan niitä itseensä.” (s. 55)
Takakannen teksti:
Meidän aikamme elämänvalmennus korostaa rakkauden vaativan työtä – tai ainakin kulloisenkin itseapukirjan pänttäämistä. Bell Hooks (s. 1952) laittaa lukijansa lujemmille. Hämäräperäiset määrittelyt saavat kyytiä, kun Hooks kartoittaa niin rakkautta käsittelevää kirjallisuutta kuin omaa elämäänsä. Hän paljastaa häpeämättä lapsuuden kaltoinkohtelut, parisuhdevaikeudet ja pelot, jotta muut voisivat oppia.
Rakkaus muuttaa kaiken myllertää totutut ajatusmallit ja synnyttää rakastajissa elämänmittaisen halun miettiä rakastamisiaan.
Kirja-arvostelu: Johanna Maria Davies, VTM
Hooks, Bell: Rakkaus muuttaa kaiken
Suomentanut: Elina Halttunen-Riikonen
Niin & Näin 2016
Arvostelukappale
“Kaikilla meillä on ihannetarinamme rakkaudesta, ja se saattaa olla kaikista tärkein asia, jonka voimme itsestämme oppia.” (s.20)
Sanoisin, että voimme rakastua joko ihmisen olemustasoon tai tarinaamme heistä, yleisemmin kuitenkin ehkä sekä että. Koin Sternbergin teoksen erittäin antoisana sen tähden, että oli todella avartavaa ymmärtää omaa tapaansa nähdä romanttinen rakkaus tietynlaisena tarinana, sekä vapauttavaa nähdä se omana, vaikkakin suurimmaksi osaksi alitajuisena, valintana.
“Tarinat eivät ytimeltään ole rationaalisia; ne ovat tarinoita. Sen totuuden hyväksyminen merkitsee siirtymistä pois kinastelusta, kumpi on oikeassa, kumpi väärässä, kohti ymmärtämistä ja sellaisten tarinoiden muuttamista, jotka eivät ole oikeita eivätkä vääriä vaan hyvin, hyvin todellisia. Voimme ymmärtää ja muuttaa suhdetta ainoastaan, jos hyväksymme tarinat siksi, mitä ne ovat, mieluummin kuin mitä toivoisimme niiden olevan jossakin hypoteettisessa maailmassa.” (s. 271)
Kirjassa on myös esitelty tyypillisimmät tarinatyypit yksityiskohtaisesti ja annettu testit niiden analysoimiseen, mitkä ovat itselle relevantteja tarinoita, sekä kuinka kyseisistä tarinoista voisi tehdä kestävämpiä esimerkiksi ottamalla elementtejä joistain muista tarinatyypeistä. Esimerkiksi puutarhatarina on erittäin suositeltava tarina kaikille, sillä yleensä kaikki pärjäävät paremmin, jos niistä huolehditaan puutarhan tavoin.
“Kaiken kaikkiaan tarinanäkökulmassa on aineistoa rakkauden kohentamiseen. Tarinoiden antamat viitteet eivät ole suoria tee näin -neuvoja vaan väyliä rakkauden käsitteen ymmärtämiseen uudella tavalla ja keinoja rakkauden tekemiseksi tyydyttävämmäksi. Samalla on tärkeää muistaa, että parisuhteessa rakkaus on osa tietä, joka voi johtaa onnellisuuteen, ei kaikki kaikessa. Kannustavalla ympäristöllä, ystävyyssuhteilla, taloudellisella turvallisuudella, henkisellä vireydellä ja yhteisillä intresseillä ja arvoilla on kaikilla oma merkityksensä myös.” (p. 274)
Innostuin kirjan ansiosta kovasti pohtimaan, kuinka tarinat voivat auttaa meitä elämään onnellisesti pitkässä parisuhteessa. Sekä tarinat, joista luemme että tarinat, jotka luomme.
Kirja-arvostelu: Johanna Maria Davies, VTM
Takakannen teksti:
Onko parisuhde mielestäsi kuin puutarha, jota on yhdessä hoidettava, vai onko se parin yhteinen liikeyritys? Käytkö partnerisi kanssa jatkuvaa sotaa vai uskotko jonakin päivänä löytäväsi unelmiesi prinssin?
Parisuhteessa molemmilla on rakkaudesta oma sisäinen tarinansa, jota he huomaamattaan toteuttavat. Robert J. Sternberg on haastattelututkimuksissa löytänyt 26 erilaista rakkaustarinan tyyppiä, jotka hän esittelee todellisten tapausesimerkkien avulla. Nämä paljolti alitajuiset tarinat vaikuttavat valintoihimme ja ohjailevat suhtautumistamme kumppaniimme.
Jos rakkaus on tarina, mikä on sinun tarinasi?
Rakkaus on tarina näyttää parisuhteen lukijalle uudessa valossa. Niin kauan, kuin emme tiedosta omia tarinoitamme, olemme taipuvaisia toistamaan samoja virheitä yhä uudelleen; kun oman tarinansa löytää, sitä voi kuitenkin halutessaan muuttaa.
Kirja sopii niin parisuhteessa eläville kuin sinkuillekin, ja tietenkin parisuhdeneuvojille. Kirjoittaja Robert J. Sternberg työskentelee Yalen yliopistossa psykologian professorina.
Robert J. Sternberg: Rakkaus on tarina. Sisäiset tarinat parisuhteissa.
Art House Oy 2005
Kirjaston kirja
Koin myötäintoa kirjoittajien kanssa heidän esitellessään valmentavaa, ratkaisukeskeistä ja myönteistä johtamisotetta, sekä uusia rakentavampia käsitteitä, joiden avulla hahmottaa tätä maailmaa kuten “hetki ennen ratkaisua” ongelman sijaan.
Kyseessä on erinomainen valmennusteos, joka on sekä helppolukuinen että käytännönläheinen. Kirja sisältää mielekkäitä harjoituksia kuten tämä:
“Mitä myönteistä tunnetta kaipaat juuri nyt eniten työhösi – iloa, innostusta, toivoa, kiitollisuutta, kiinnostusta, tyyneyttä…? Valitse tunne, jota toivoisit tuntevasi useammin. Mieti, mihin asioihin se työssäsi on aiemmin liittynyt. Mitä tehdessäsi olet tuntenut tätä tunnetta? Keitä ihmisiä ja mitä asioita, tapahtumia, tunnelmia, paikkoja tai saavutuksia tuohon tunteeseen liittyy? Miten saisit enemmän tätä tunnetta nykyhetkeen?” (s. 50)
Ja ihastuttavia kysymyksiä, kuten tämä:
“Mistä asioista suorastaan haltioidut? Mitä silloin tapahtuu tai mitä teet?” (s. 59)
Kun mietin asioita, jotka saavat minut haltioitumaan, oivalsin, että haltioidun myös ihan tavallisesta arjesta katsoessani sitä tyttäreni silmin, mistä heräsi mieleeni uusi kysymys: kuinka voin oppia haltioitumaan joka hetkestä tai ainakin kerran joka päivä?
Kirja oli siis mielestäni todella antoisa, vaikka olen lukenut jo paljon oman minän johtamiseen ja valmentamiseen liittyvää kirjallisuutta. Suosittelen sitä aivan kaikille, sillä uskon, että eläisimme paremmassa maailmassa kaikkien oppiessa johtamaan omia ajatuksiaan, tunteitaan ja käytöstään. Eikä siitä olisi haittaa, jos jokaisella olisi ympärillään ihmisiä, jotka vielä auttaisivat siinä. Johdetaan Suomi nousuun valmentamalla yksilö kerrallaan kukoistukseen!
Kirja-arvostelu: Johanna Maria Davies, VTM, kansainvälisesti sertifioitu coach Takakannen teksti:
Jos kaikki Suomen pomot päättäisivät ryhtyä hyviksi pomoiksi myös tiukoissa tilanteissa, saataisiin Suomi nousuun heti. Kyse on useimmiten tahdosta ja viitsimisestä.
Pomoilta kaivataan nyt rohkeutta: kannattaa luottaa omaan kehittymiskykyynsä ja siihen, että työntekijöissä on paljon enemmän potentiaalia kuin mikä päälle näkyy.
Johtamisessa kehittyminen helpottuu, kun saa kiinni valmentavasta, ratkaisukeskeisestä ja myönteisestä johtamisotteesta. Monimutkaisia teorioita ei tarvita
Esimies kohtaa lähes viikottain tiukkoja tilanteita, joissa saa olla tarkkana, ettei kuppi mene nurin. Pomon parhaat ratkaisut – Valmentava käsikirja tiukkoihin tilanteisiin tarjoaa esimiehille oivalluttavia kysymyksiä ja konkreettisia työkaluja. Se ei neuvo, vaan valmentaa oman ajattelun johtamiseen, antaa vinkkejä valmentavaan johtamisotteen käyttöön eri tilanteissa ja kertoo esimerkkejä todellisesta elämästä.
Kirjan avulla pomot voivat haastaa itsensä ja löytää omiin, ajankohtaisiin tilanteisiinsa sopivia uudenlaisia ratkaisuja. Kirja vahvistaa ratkaisukeskeistä, valmentavaa johtamisotetta.
Kurttila, Minna & Aalto, Pia: Pomon parhaat ratkaisut – Valmentava käsikirja tiukkoihin tilanteisiin.