minun ylivertainen kykyni oli paeta ihmisiä ja todellisuutta pääni sisään. Siellä oli lämmintä ja mukavaa, enkä nähnyt mitään syytä tulla sieltä pois. Todellisuus oli yliarvostettua.
Aloin lukea Englantilaista romanssia tutustuttuani ensin Niina Meron ajatuksiin kirjallisuudesta. Hänen ajattelunsa herätti mielenkiintoni, kuten keskustelu sielunkumppanin kanssa. Voisiko tämä ihminen nähdä todellisuuden samalla tavoin kuin minä eli ei yhtään niin staattisena kuin usein annettiin ymmärtää? Ja alitajuntani kysyi varmaan sen seurauksena, että saisiko romaanin luku aikaan sen, että kokisin syvää ja harvinaista yhteyttä myös maailmaan itseni ulkopuolella. Siinä vaiheessa en vielä aavistanut, että se herättäisi minussa eloon myös vuosia ruususen unta uinuneen romantikko-tutkijan.
Romaanin alusta kävi hyvin selväksi, että niin sanottu todellisuutemme sankarittaren Noran ja minun välillä oli hyvin erilainen. Värimaailmamme olivat toistensa vastakohdat ja siinä missä Nora rakasti kaikkea vanhaa, antiikkista ja virttynyttä, minä rakastin uutta, modernia ja kiiltävää. Koinkin ehkä enemmän hengenheimolaisuutta Noran siskoon, Heliin, jonka unelmat olivat käyneet liian helposti toteen. Pikku hiljaa aloin kuitenkin nähdä, että minussa oli sekä Heliä että Noraa, joten Mero oli saanut minut pitämään kirjan molemmista naishahmoista viimeistään ensimmäiset sata sivua luettuani.
Mero on loistava kirjailija. Minun ei missään vaiheessa tarvinnut kannatella teosta, vaan sain vain passiivisesti nauttia lämpimästä lukukokemuksestani takan ääressä. Teksti oli kaunista ja täynnä toimivia kielikuvia, jotka kuljettivat tarinaa kepeästi eteenpäin. Jo pelkästään ajan ja tilan löytyminen tarinan lukemiselle yhdeltä istumalta sadepäivänä oli luksusta ruuhkavuosissa puksuttavalle perheenäidille.
Englantilainen romanssi lukukokemuksena oli kuin keskustelu erilaisen elämän valinneen sielunkumppanin välillä Laphroaigia siemaillen: mielenkiintoinen, ajatuksia kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta herättävä, viihdyttävä ja lohtua tuova, sekä lempiasioitani oivaltavasti sanoittava. Ymmärsin nyt pitäväni juuri Laphroaigin viskistä juuri siksi, että rakastin nuotiota ja merisuolaa. Hetken oli vain helppo olla ja uppoutua toisen unelmaan nauttimaan tästä oudosta ihmisen todellisuudesta. Ja iloita siitä, että saan elää todeksi aitoa rakkautta, jota Mero kuvasi aina aika ajoin todella osuvasti.
Ja muistin taas pitkästä aikaa, että minä olen luita ja ytimiäni myöten romantikko.
Romantikkojen tuli olla tuntemattoman, ihmismielelle vieraan ja käsittämättömän kanavoijia
Mero, Niina: Englantilainen romanssi (Gummerus 2019)
“Romantiikassa kyse oli ennen kaikkea ainutkertaisista oivalluksista, ihmismielen maagisista hetkistä, kun tietoisuus kurkotti itsensä ulkopuolelle kohti transsendenttiä.”, s. 346-347
COCO KIRJA 